Suomi on sodassa viiden vuoden sisällä

Lauantai 9.12.2023 - Pirkko Jurvelin

Suomi on sodassa viiden vuoden sisällä

Parin nuorehkon miehen kanssa käymäni kahvipöytäkeskustelu avasi silmiäni aika lailla. Pidän itseäni suhteellisen ajan tasalla olevana, mutta ilmeisesti on asioita, joita en ole tajunnut (ihmeellistä!).

Kahvipöydässä tunnelma oli lupsakka ja avoin, sen takasivat hyvät pullat ja mukava seura. Keskustelu kääntyi itsestään selvästi maailmanpoliittiseen nykytilanteeseen. Minä tuskittelin sitä, että miksi ihmeessä jonkun sellaisen maan kuin Turkki pitää olla mukana Nato:ssa? Natohan on poliittinen ja sotilaallinen liittouma, joka perustettiin aikoinaan nimenomaan silloisen Neuvostoliiton länsimaille aiheuttaman uhkan vuoksi. Sopimuksessa on määritelty, että jos Neuvostoliitto (nykyisin Venäjä) hyökkäisi Yhdysvaltojen eurooppalaisia liittolaisia vastaan, se tulkittaisiin hyökkäykseksi Yhdysvaltoja vastaan. Mitä ihmettä tässä porukassa tekee sitten Turkki, joka maana ei kunnioita ihmisoikeuksia, ja joka pitää yllä läheistä ystävyyttä Venäjän kanssa? minä päivittelin suureen ääneen.

- Kyllä Turkki täytyy pitää mukana Natossa, valisti nuori mies. - Sillä on Naton jäsenmaista toiseksi suurin armeija Yhdysvaltojen jälkeen, ja aktiivipalveluksessa on noin 350 000 miestä. Maan armeijaa pidetään erittäin ammattitaitoisena ja toiminnallisesti kokeneena. Myös Turkin geopoliittinen sijainti, joka mahdollistaa pääsyn Mustallemerelle ja varmistaa Naton kaakkoiskyljen turvallisuuden on otettava huomioon, ja sitä paitsi maa tarjoaa Natolle myös sotilastukikohtia.

Mitäpä minulla olisi ollut tuohon lisättävää. Turkki on siis pidettävä Natossa, vaikka se kuinka venkoilisi ja puuhailisi omiaan. Kun kuulin, kuinka huippuun kehitetty maan aseteknologia on, olin vähän kummissani. Niin köyhä maa ja huippuarmeija? Sitten tajusin. Valtion varat eivät riitä kansalaisten olojen ja elintason kehittämiseen, koska rahat menevät sotaan varustautumiseen. - Kun olimme lopettelemassa keskusteluamme, tuumasi puhekaverini:”Pian rytisee täälläkin.”

Samantyyppistä keskustelua kävin parin päivän kuluttua tuosta tapaamisesta toisen nuoren miehen kanssa. Pohdimme sitä, mitä Venäjällä mahtaa tapahtua, kun Putin kuolee. Siis kuolee? No, sanoisin, että se mies ei ole enää pitkäikäinen, ja oli kuolinsyy mikä tahansa, niin siitä jää epämääräinen tunne. Keskustelukaverini selvensi, ettei Putinin kuolema tarkoita ollenkaan sitä, että olosuhteet Venäjällä rauhoittuisivat, ja että maa lopettaisi jollakin syyllä Ukrainan sodan.- Ei niin, minä vastasin, - mutta se antaa meille aikaa muutaman vuoden. Putinin kuoleman jälkeen Venäjä tulee olemaan sen verran kaoottisessa tilassa, ettei se pysty jatkamaan sotaa Ukrainassa tai aloittamaan uutta esimerkiksi Suomessa. Sen on yritettävä turvata rauha omassa maassa.

- Viiden vuoden sisällä olemme sodassa, tuumasi ystäväni lakonisesti.

Jonkinlainen ymmärrys on alkanut hiipiä tajuntaani. Venäjä (virallisesti Venäjän federaatio) on liittovaltio, joka koostuu 83:sta ”liittovaltiosubjektista”. Se on pinta-alaltaan maailman suurin valtio ja peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista. Maa käsittää suurimman osan Pohjois-Aasiaa ja noin 40 prosenttia Euroopasta. Venäjä on yksi viidestä virallisesti tunnustetusta ydinasevaltiosta, ja sillä on yhdessä Yhdysvaltojen kanssa maailman suurimmat ydinasevarastot. - Hei, hetkinen, olinko joskus ajatellut, ettei Venäjä voi tehdä Suomelle mitään, kun olemme sentään osa sivistynyttä Eurooppaa ja Natossakin?

Eurooppa (minun turvani) puolestaan on maailman toiseksi pienin maanosa, jossa tilastojen mukaan on 44 valtiota. Maanosan suuruus ei sinänsä ole niin merkittävä tekijä, sillä valtavalla Venäjällä on paljon lähes asumattomia maa-alueita. Mutta jotakin Venäjällä on, mitä eurooppalaisilla ei ole. Varsinkin Putinin vallassa olon aikana maassa on painotettu maan yhtenäisyyttä. ”Äiti-Venäjä” turvaa kaikki lapsensa edellyttäen samalla tietysti, että lapset tottelevat äitiään. Eurooppa sitä vastoin koostuu hajallaan olevista erillisistä valtioista, joilla ei ole yhtenäistä johtoa (no, toki EU yrittää parhaansa), ja joilla jokaisella on omaa maata koskevat intressinsä ja haasteensa. Harvoin minäkään ajattelen olevani eurooppalainen, minun identiteettini on olla suomalainen. Haaparannalla käydessäni jag måste tala svenska, men jag är inte svensk, nej, jag är finsk. Pitäisiköhän meidän eurooppalaisten alkaa panostaa enemmän eurooppalaiseen identiteettiin ja eurooppalaisiin arvoihin? Tekisikö se meistä vahvempia yhdessä?

Lähteet: wikipedia, statista

Alvin Straightin pitkä anteeksipyyntömatka

Perjantai 1.12.2023 - Pirkko Jurvelin

Alvin Straightin pitkä anteeksipyyntömatka

Katsoin Yle Areenasta David Lynchin ohjaaman elokuvan ”The Straight Story”. Koska tiesin, että se oli tavallaan dokumentti – toki filmattu useita vuosia oikeiden tapahtumien jälkeen, se teki elokuvasta erittäin koskettavan.

Syksyllä 1994 Iowassa asuva 73-vuotias Alvin Straight sai tietää, että hänen veljensä Lyle oli saanut aivohalvauksen. Veljekset olivat olleet aina lapsuudesta saakka erittäin läheiset, kunnes kymmenen vuotta ennen Lylen sairauskohtausta heille oli tullut suuri riita, jonka jälkeen he eivät ole tavanneet lainkaan. Kuultuaan nyt veljensä terveyden romahtamisesta Alvin päätti, että oli tullut aika unohtaa riidat ja solmia uudestaan yhteys rakkaaseen veljeen.

Oli olemassa kuitenkin aika lailla käytännön esteitä, jotka itsepäisen Alvinin oli voitettava, ennen kuin hän saattoi lähteä matkaan. Miehellä ei ollut enää ajokorttia, koska se oli otettu pois hänen huonon näkönsä vuoksi, ja tämän lisäksi hänen oli myös käytettävä kahta keppiä liikkumiseen. Ulkopuolisilta mies ei halunnut ottaa apua vastaan, vaikka sitä olikin tarjolla, ja niinpä hän rupesi kehittelemään itselleen sopivaa kulkuneuvoa.

Lopulta Alvin lähti matkaan traktorityylisellä ruohonleikkurilla, jossa oli käsintehty peräkärry yöpymistä ja tavaroita varten. Ensimmäinen yritys päättyi ruohonleikkurin hajoamiseen, mutta uudella vetopelillä se sitten onnistuikin jo paremmin. Rider-ruohonleikkurin huippunopeus on viisi mailia tunnissa (n. 1,6 km), ja matkaa Wisconsista Iowaan Lyle- veljen luokse oli noin 640 kilometriä, joten kyseessä ei ollut mikään pieni roadtrip. Matka kesti kaiken kaikkiaan noin kuusi viikkoa. Kotiin Alvinia jäi odottamaan Rose-tytär, joka oli tullut isänsä luokse asumaan sen jälkeen, kun hänen lapsensa oli otettu huostaan kotona tapahtuneen tulipalon vuoksi. Rosea pidettiin ”hitaana”, mutta isän mielestä hän oli varsin terävä ja rakastettava ihminen.

Elokuva kuljettaa katsojaa täsmälleen samaa reittiä pitkin, jota Alvin aikoinaan ajoi veljensä luo. Ohjaaja haluaa näyttää katselijoille samat kaupungit ja samat vuodenajat sekä kertoa samanlaisista ihmisistä, joita Alvin tapasi matkallaan. Pääosan esittäjä Richard Farnsworth on niin vakuuttava roolissaan, että hän oli ollut Oscar-ehdokkaana kyseisen elokuvasuorituksen ansiosta. Ehkä Farnsworthin oli helppo eläytyä osaansa, sillä hän oli elokuvan tekohetkellä vakavasti sairas ja tarvitsi liikkumiseen keppejä kuten roolihahmonsakin.

Straight tapaa pitkän matkansa aikana paljon ihmisiä. Katsoja saa tietää hänen sotatraumoistaan ja oppii tuntemaan hänet miehenä, jonka on vaikea ottaa apua vastaan. Erilaisten ihmisten kohtaaminen näyttää kuitenkin olevan Alvinille luontaista, häneltä riittää empatiaa ja ymmärrystä.

Elokuvan lähetessä jo loppuaan katsoja odottaa kiihkeästi – ainakin minä odotin – veljesten kohtaamista. Lopulta Alvin saapuu pienelle, kuoppaiselle, päätiestä erkanevalle kujalle, jonka päässä tönöttää luhistumispisteessä oleva hökkeli. On aivan hiljaista, ilta on aluillaan. Alvin huutaa: ”Lyle!”Mitään ei tapahdu. Hän huutaa toistamiseen veljensä nimeä, ja lopulta mökistä kuuluu:”Alvin!”

Tässä vaiheessa katsoja ennakoi kohtausta, jossa veljekset itkien halaavat toisiaan, pyytävät anteeksi ja lupaavat, etteivät enää koskaan eroa. Mutta ei. Tämä onkin elävää elämää, kyseessä on kaksi vanhaa, itsepäistä miestä.

Alvin kompuroi keppeineen mökin kuistille, ja samaan aikaan Lyle raahautuu jonkinlaisen kävelytuen kanssa paikalle. He eivät sano mitään. Lyle on vihaisen näköinen, katsoo sitten pihalle ja näkee veljensä ruohonleikkurin peräkärryineen. Hänen suupielessään käväisee nopeasti hymyn tapainen: ”Tuollako tulit?” Alvin myöntää näin olevan. Ilta on pimentynyt. Veljekset istuvat ulkona ja tuijottavat tähtitaivasta yhdessä kuten satoja, satoja kertoja aikaisemmin.

Elokuva ei kerro enempää, mutta onneksi tietoa on löydettävissä. Sen verran sain selville, että paluumatkallaan kotiin Alvin eksyi ja ajoi nelinkertaisesti pidemmän matkan kuin tullessaan. Kun hänet lopulta löydettiin, hän kärsi nestehukasta ja auringonpistoksesta, mutta pääsi lopulta Wisconsiin. Mies ei kuitenkaan enää toipunut ennalleen, vaan kuoli muutaman vuoden kuluttua kotonaan.

”Ei sillä ole merkitystä, mitä sanottiin tai tehtiin. Tärkeintä on pyytää ja saada anteeksi.” Suurin piirtein näillä sanoilla Alvin vastasi, kun joku kyseli hänen riidastaan veljensä kanssa. Sanoissa piilee suuri viisaus.

Yhteiskunta sekasorron vallassa - ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudet

Sunnuntai 26.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Yhteiskunta sekasorron vallassa – ihmisoikeuksien rinnalle ihmisvelvollisuudet

Kolme asiaa johdatti minut tämän blogin aiheeseen. Ensiksikin: Olin eräässä tapahtumassa, joka järjestettiin lukion tiloissa. Kävin vessassa ja sieltä poistuessani huomasin oven sisäpuolelle kiinnitetyn julisteen, jonka otsikko kuului: Ihmisen seksuaaliset oikeudet. En ehtinyt jäädä lukemaan kyseistä tiedonantoa tai julkilausumaa, mutta mieleeni välähti heti kysymys: Entä ihmisen seksuaaliset velvollisuudet?

Toinen puhutteleva asia sattui kotonani. Olin aikuisen lapsenlapseni kanssa iltateellä, ja hän kertoi, että oli ollut viikonloppuna käymässä Tampereella kaverinsa luona. Hän oli havainnut, kuinka paljon enemmän kaupungissa näkyi maahanmuuttajataustaisia henkilöitä Oulun katukuvaan verrattuna. ”Minulla tuli raitiovaunussa turvaton olo, kun teini-ikäiset maahanmuuttajat mellastivat, puhuivat isoon ääneen, eivätkä selvästi välittäneet muista ihmisistä. He olivat jotenkin pomoja siinä tilanteessa.”

Kolmas tähän blogivalintaan vaikuttava seikka oli viikonloppuna ilmestyneen Helsingin Sanomien artikkeli, joka oli otsikoitu:” Ruotsalainen poliisipäällikkö varoitti jengeistä jo 20 vuotta sitten”. Yhä työelämässä mukana oleva poliisipäällikkö Carin Götblad kertoo siitä, miten nykytilanteeseen on ajauduttu, ja mitä rikollisjengien hävittämiseksi ja yleisen turvallisuuden parantamiseksi yritetään nyt lopultakin tehdä. ”Meillä on naiivi yhteiskunta ja naiivi lainsäädäntö...Tänä päivänä avoin yhteiskunta ei toimi, koska sitä käytetään hyväksi.” Suomelle ja suomalaisille hän antaa neuvon reagoida voimakkaasti jengiytymiseen, jonka taustalla ovat usein huumekaupat ja muu rikollinen toiminta.

Miksi hyvinvointivaltio on täynnä rikollisuutta? Siksi, että ihmisiä paapotaan. Ja huomatkaa, nyt en puhu pelkästään maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, vaan myös ihan tavallisista suomalaisista ja ruotsalaisista. Ihmisillä on OIKEUKSIA, ja niitä on niin paljon, että hän voi viettää aikansa tekemättä mitään järkevää, sillä yhteiskunta tulee kyllä vastaan tukemalla kelkasta putoajia ja heitä, joita ei huvita istua kyydissä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei yhteiskunnan jäsen voi olla pelkästään saavana osapuolena (=oikeudet), vaan ansaitakseen jäsenyytensä hänen on myös täytettävä velvollisuutensa.

Mitkä ihmeen velvollisuudet? Suomalaisen yhteiskunnan asukkaan tulee täyttää ainakin seuraavat velvollisuudet: 1. Kaikkien, jotka asuvat tai oleskelevat Suomessa, täytyy noudattaa Suomen lakeja. 2. Noin 7-18 -vuotiailla on oppivelvollisuus. 3. Suomessa työskentelevien täytyy yleensä maksaa veronsa Suomeen. 4. Kaikilla on velvollisuus todistaa oikeudessa, jos sinne kutsutaan. 5. Kaikilla on velvollisuus auttaa onnettomuudessa. 6. Suomalaisilla on lakiin perustuva maanpuolustusvelvoite. 7. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsistaan.

Nuo velvollisuudet näyttävät ihan järkeen käyviltä perusasioilta, ja niinhän ne ovatkin. Mikäli Suomessa asuvat henkilöt toimisivat näiden velvollisuuksien mukaan, niin olisihan tämä aika hulppea yhteiskunta! Olisiko mahdollista, että alettaisiin kiinnittää yhä enemmän huomiota velvollisuuksiin, koska niiden hoitaminen parantaa ja elvyttää koko yhteiskuntaa, ja jätetään oikeuksista puhuminen vähän vähemmälle. Toisaalta ymmärrän kyllä, että on paljon mukavampi puhua oikeuksista kuin velvollisuuksista.

Tässä vaiheessa, kun Ruotsi näyttää olevan katastrofin partaalla yrittäessään taistella rikollisuuden leviämisen estämiseksi samaan aikaan, kun maassa suunnitellaan uusia, aidattuja asuinalueita tavalliselle kansalle, niin Tanskalla tuntuu menevän hyvin. Siellä on tartuttu ongelmiin tosissaan, ihmisoikeuksista ei ole luovuttu, mutta ihmisvelvollisuudet nostetaan esille, eikä rikollisuutta hyssytellä.

Miten meille käy täällä Suomessa? Meillä on niin erinomaisen huono esimerkki tuossa kyljessämme, joten voimme vain todeta ruotsalaisille: Pieleen meni, yrittäkää pärjätä. Meidän täytyy toimia toisin.

Lopuksi vielä lukijoilleni: Olen maahanmuuttomyönteinen henkilö, joka on sitä mieltä, että meillä jokaisella on oikeuksien lisäksi myös paljon velvollisuuksia. Suomi saa toivottaa mielestäni tervetulleeksi jokaisen, joka on valmis sitoutumaan näihin velvollisuuksiin. Sitä paitsi: Suomi tyhjenee hyvää vauhtia, joten uusille asukkaille on kyllä tilaa.

Putinin pyöräilijät

Sunnuntai 19.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Putinin pyöräilijät

Venäjällä asuvat maahanmuuttajataustaiset – lähinnä nuoret miehet – ovat alkaneet harrastaa pyöräilyä, eikä mitä tahansa pyöräilyä, vaan miesten reitti on suuntautunut Suomen ja Venäjän välisille rajanylityspaikoille. Varsin pian Suomen viranomaiset ovat havahtuneet kuitenkin siihen, että tämä uusi liikuntaharrastus yhdistettynä maisemanvaihtoon suinkaan ole ollut sattumanvaraista vaan järjestettyä toimintaa, jota Venäjä on tukenut. Eli toisin sanoen Venäjä mobilisoi nuoria maahanmuuttajia etsimään turvapaikkaa Suomesta, vaikka usealla heistä ei ole ollut edes tarvittavia asiakirjoja. Aika moni meistä suomalaisista on varmasti kysellyt, että mistähän pojat saivat uudet pyöränsä, mistä he saavat esimerkiksi ajankohtaista arabiankielistä tietoa (eli kuka on tehnyt videot ja tiedotteet esimerkiksi tiktokiin ja youtubeen), ja mikä vitsi on ollut koko tässä järjestetyssä muuttoliikkeessä.

Kun Venäjä on kysymyksessä, niin voimme tyynesti todeta, että kiusa se on pienikin kiusa, huono homma on vain, että tämänkin ”pikkukiusan” takana on aika pitkälle meneviä suunnitelmia jo seuraavan ja sitä seuraavan kiusan tekemiseksi, kunnes… Kun Suomi päätti sulkea puolet rajanylitysasemistaan (Venäjä oli varmasti suunnitellut tämänkin reaktion), niin naapurimaassa annettiin julkilausuma, ettei moinen vihamielinen menettely jää ilman seuraamuksia. Ei tietenkään, onhan Venäjällä nyt naapurinaan uusi Nato-maa, jonka ei tule luulla liikoja itsestään.

Mutta kuinka pitkälle Venäjä voi näissä ilkeydenteoissaan mennä? Tosiasia on, että meillä on turvanamme Nato, joten siinä suhteessa Suomen asema on parempi kuin koskaan. Toisaalta myös se tosiseikka, että Venäjä on käynyt jo yli puolentoista vuoden ajan sotaa Ukrainaa vastaan antaa meidän uskoa, ettei se ihan heti ole valmis aloittamaan uutta sotaa toisella rintamalla. Mutta koskaan ei voi tietää, eikä kannata tuudittautua mihinkään harhakuvitelmiin, sillä sotilaita Venäjällä riittää, ja vankiloista värvätään porukkaa lisää.

Nuorempi sukupolvi ei varmaankaan hätkähdä kuullessaan sanat ”Mainilan laukaukset”, mutta vanhempi sukupolvi ymmärtää, mistä on kysymys. Olemmeko me pian jälleen samankaltaisessa tilanteessa kuin 26.11.1939, jolloin Neuvostoliitto lavasti ampumavälikohtauksen Mainilan rajakylässä Valkeasaaressa? Venäläiset ovat myöhemmin myöntäneet, että kyseessä oli Neuvostoliiton lavastama tykistöisku, jonka seurauksena kuoli neljä harjoituksissa ollutta neuvostoliittolaissotilasta. Tuolloin Neuvostoliitto torjui Suomen ehdotuksen ruveta selvittämään asiaa yhteistyössä, ja saman tien se sanoi yksipuolisesti irti hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka jälkeen maa sitten hyökkäsi Suomeen. Tästä tapahtumasta alkoi talvisota, jossa myös minun isäni oli mukana taistelemassa.

En voi mitään sille, että nykyisissä tapahtumissa alkaa olla ”Mainilan laukausten” tuntua. On pientä kärähmää rajalla, aina tulee esille jotain uutta, josta Venäjä voi syyttää vihamielistä rajanaapuriaan Suomea. Kuinka kauan Venäjä vielä jaksaa odottaa, kuinka paljon aikaa se tarvitsee valmistautuakseen hyökkäykseen uudella rintamalla? Kaikki tämä on mahdollista, koska maan virallinen hallitsija ei enää ymmärrä reaalitodellisuutta.

Olin eilen käymässä Rovaniemellä kirjafestareilla, jotka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Olipa mukava tapahtuma, ihania kohtaamista lämminhenkisten ihmisten kanssa (me lappilaiset ollaan niin kivoja)! Palasin Ouluun iltajunalla, ja samassa vaunussa oli useampi lomalle menossa oleva sotilas. Kuinka nuoria he ovatkaan! Kiitän näitä nuoria, jotka ovat valmiita palvelemaan isänmaataan ase kädessä, mutta totisesti toivon, ettei heidän tarvitse tehdä sitä.

Kirje isälle

Sunnuntai 12.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Kirje isälle

Torniossa 11.11.1965

Rakas Isä

Paljon onnea isänpäivän johdosta! Äiti sanoi, ettei meidän kannata nyt lähettää Sinulle pakettia, vaan ensi kerran kun tulet, niin juhlitaan sitten paremmin (tässä muistaessani: Muista ottaa mukaan niitä pesäpalloleirikuvia!). Me emme olisi muuten tienneet koko isänpäivästä, mutta televisiossa alkoi näkyä mainoksia, ja sitten äitikin huomasi asian. Vielä kerran: Paljon onnea! Killikin lähettää tässä paljon onnea ja myös Killin pennut, jotka voivat pulskasti.

Meillä oli tänään algebran koe, viisi laskua. Laskin neljä, sillä viides oli niin kauhea (kemian lasku, josta en ymmärrä hölynpölyä), ettei kukaan tainnut laskea sitä oikein. Muuten oli laskut melko helppoja, joten odotan 7-8, ellei ole tullut joitakin pahoja kömmähdyksiä. Muuten vielä siitä kemiasta. Menimme kemian tunnin alussa open luokse isolla sakilla ja pyysimme ystävällisesti, että voisiko opettaja hieman selvittää näitä kauheita laskuja. Krogerus mölähti vain jotakin, ja meidän piti mennä paikoillemme. Ja kaiken huippu: Hän jakoi kaikille paperit ja kirjoitti kolme kysymystä! Siinä oli yksi lasku (jota en tietenkään osannut) sekä kaksi selostusta rikkihaposta (kaava). Toisen selostuksen osasin ja sain 5. Siis melko hyvin, sillä yleisin numero oli 0. Huonoin oli Sinikalla, koska Sinikka ei ollut osannut mitään ja oli yhdessä vastauksessa kirjoittanut anhydridi -sanan väärin, niin hän sai nollan perään vielä miinuksen. Yksi tyttö ihmetteli, että hän oli saanut 6, vaikka kaikki vastaukset olivat päin mäntyä. Krogerius sanoikin, ettei hän arvostele näitä oikein. Nyt minä lopetan, koska Liisankin kirje pitäisi mahtua mukaan.

Rakkain terveisin: Pirkko

P.s. Menen lauantaina Suvin kanssa seurakunnan järjestämälle visiitille Ylitornioon. - Niitä pähkinä – rusinapusseja on tullut tähänkin kauppaan.

Sama

Oulussa 12.11.2023

Rakas Isä!

Sinun kuolemastasi on kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta, monta isänpäivää on ehtinyt mennä, ja paljon asioita tapahtua. Nykyinen vuosikalenteri on niin täynnä erilaisia merkki- ja juhlapäiviä, että usein minun täytyy tarkastaa netistä, miksi lippu on milloinkin liehumassa.

Merkkipäivät ovat tämän ruuhkan keskellä alkaneet menettää merkitystään, mutta isä, sinun merkityksesi minun elämässäni tuntuu ajan mukana vain kasvavan. Vasta nyt ymmärrän, kuinka tärkeää oli, kun ohjasit minut liikunnan pariin ja näytit aktiivista esimerkkiä pitämällä erilaisia kerhoja ja järjestämällä monenlaisia tapahtumia ja juhlia. Sinä olit innokas lähtemään, tekemään ja osallistumaan, ja uskon, että olen perinyt näitä ominaisuuksia sinulta – tosin ehkä hiukan rajoitetummin.

Olen monesti aikuistuessani ajatellut, että olit varmaankin yksi niitä harvoja ihmisiä, joista kaikki pitivät. Olit ystävällinen, hymyilevä, valmis auttamaan, ja vaikka harrastuksesi veivät sinut usein pois kotoa, sinun positiivinen läsnäolosi tuntui siellä.

Nyt aikuisena olen muistellut niitä kertoja, jolloin pyysin opettajaltani lupaa käydä vessassa, juoksin luokasta sinun luokkasi ovelle, koputin, ja sinä tulit heti ovelle minut nähtyäsi. Minulla oli jokin pikkutytön murhe, ja sinä sanoit, että eihän tämä mitään ja menepä takaisin luokkaasi, ja minä juoksin takaisin helpottuneena ja iloisena. Mieleeni on jäänyt myös se aika vaatimaton pussukka, jonka joskus tein sinulle joululahjaksi. Sinä kehuit, että se oli paras saamasi joululahja, ja vaikka minä en ehkä ihan tosissani uskonut sanojasi, niin ne tuntuivat kannustavilta ja lämpimiltä. Olet kannustanut minua lapsuudessani sekä myös tehdessäni ratkaisuja aikuisuudessani. Sinä olet ollut minulle maailman paras isä!

Isän tyttö, Pirkko

Ja tapahtui niinä päivinä...

Sunnuntai 5.11.2023 - Pirkko Jurvelin

Ja tapahtui niinä päivinä…

Rippikoulun käyneet, koulun uskontotunneilla mukana olleet, mahdollisesti joskus kirkossakin vierailleet tietävät, että kristillisen joulun historia alkaa aika karuissa merkeissä. Keisari Augustus (nykytietojen mukaan 100 eaa – 44 eaa) määräsi nimittäin, että ”koko maailma” oli pantava verolle. Koko maailmaa ei tämäkään keisari pystynyt verottamaan, mutta hänen tarkoituksensa oli kerätä veroja kaikilta Rooman hallitsemilta alueilta. Keisari halusi luoda tehokkaan verotusjärjestelmän vahvistaakseen Rooman valtakuntaa ja sen hallintoa. Jos seuraamme tapahtumia Luukkaan evankeliumin mukaan, niin Josef lähti Galileasta Nasaretin kaupungista verollepanoa varten Juudeaan Betlehem-nimiseen kaupunkiin (Daavidin kaupunkiin, koska hän kuului tähän sukuun). Se ei ollutkaan mikään lyhyt matka, varsinkin, kun se piti tehdä jalkaisin. Betlehemissä pariskunnalle syntyi poikalapsi, kuten enkeli oli raamatun mukaan ennustanut.

Jeesuksen syntymän aikoihin nykyisen Israelin aluetta hallitsi Rooman valtakunta oikeammin sanottuna: Se oli osa Rooman valtakuntaa. - Minun piti googlettaa netistä tuolloisen Rooman valtakunnan rajat, ja olin kyllä aika tyrmistynyt alueen laajuudesta (on jossain välissä päässyt oppi unohtumaan) - . Rooma oli miehittänyt maan vuonna 63 eaa, ja roomalaiset hallitsivat ja johtivat maata suvereenisti. Paikalliset juutalaiset asukkaat koostuivat monista etnisistä ja kulttuurisesti erilaisista ryhmistä. Tilanne roomalaisten ja juutalaisten välillä oli kireä, sillä monet juutalaiset vastustivat vierasta hallintoa ja odottivat vanhan testamentin lupaamaa Messiasta, joka vapauttaisi heidät vieraan vallan alta. Juutalaisten joukossa oli myös useita uskonnollisia erityisryhmiä (esim. fariseukset, saddukeukset ja esseenit), joten Jeesuksen syntymän aika oli sekä poliittisesti että uskonnollisesti levoton ajanjakso maassa.

Kahdeksantena päivänä syntymän jälkeen poikalapsi ympärileikattiin, ja hän sai nimekseen Jeesus. Puhdistautumispäivänä vanhemmat lähtivät Jerusalemiin viedäkseen lapsensa temppeliin. Siellä he kohtasivat Simeon-nimisen miehen, joka odotti kiihkeästi maansa tulevaa pelastajaa ja vapahtajaa. Nähdessään Jeesuksen Simeon ymmärsi hartaan toiveensa toteutuneen, siunasi perheen ja sanoi:” Tämä lapsi on pantu koetukseksi; monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.”

Jerusalem oli tuohon aikaan monikulttuurinen ja sekä poliittisesti että uskonnollisesti tärkeä juutalainen kaupunki, vaikka Rooman valtakunta hallitsi täälläkin. Siellä sijaitseva pyhä temppeli oli keskeinen paikka juutalaisille jumalanpalveluksissa ja uhritoimituksissa, ja raamatusta voi lukea, kuinka Jeesus myöhemmin palasi kaupunkiin useita kertoja.

Pudistelemme Halloweenin pölyt niskastamme ja alamme lähestyä joulukuuta ja joulun viettoa. Ensimmäisen joulun tapahtumista on kulunut yli kaksi vuosituhatta ja Galileassa, Betlehemissä, Jerusalemissa ja muissa raamatun mainitsemissa alueissa ovat valloittajat ja hallitsijat vaihtuneet jo monta kertaa sen jälkeen, kun roomalaiset saatiin lopultakin kukistettua. Rooman valtakuntaa seurasi Bysantin valtakunta eli Itä-Rooma (noin 300-600 j.Kr), sitten tulivat persialaiset hallitsemaan lyhyeksi ajaksi, kunnes Bysantin valtakunta valloitti maan uudestaan. Seuraavaksi maan valloittivat arabit, ja se liitettiin islamilaiseen kalifaattiin, ja kuten tiedämme, valloitussodat jatkuvat yhä, vaikka alueelle perustettiin itsenäinen juutalainen Israelin valtio vuonna 1948.

Israelin valtion pitkä historia eri valloittajien alaisuudessa ja lyhyt historia itsenäisenä valtiona asettaa meidät ulkopuoliset vaikean kysymyksen eteen. Kenelle tämä maa kuuluu? Samaa kysymystä voimme pohdiskella suurin piirtein kaikkien itsenäisten maiden kohdalla, myös omammekin. Mutta taidanpa jättää kuitenkin tällä kertaa Karjala-kysymyksen esittämättä.

Mahtavaa, kun jollakin on rahaa!

Maanantai 30.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Mahtavaa, kun jollakin on rahaa!

Olin jälleen kohentamassa psyykkistä ja fyysistä kuntoani tutulla jumppasalilla. Käyn siellä muutaman kerran viikossa, ja vuosien aikana olen tutustunut – suorastaan ystävystynyt – monen mukavan naisen kanssa (p.s. kyseinen kuntokeskus on pelkästään naisille). Ennen jumppaa ja jumpan jälkeen kahvikupin ääressä kertaamme viimeisiä kuulumisia ja muistelemme vanhoja juttuja. Täytyy sanoa, että fyysinen kuntonikin on kohentunut siinä määrin, että hyvät talvisaappaani on laitettava kierrätykseen, sillä nämä uudet pohjelihakset vaativat enemmän tilaa.

Salituttavani oli palannut kiertomatkalta Kreikasta. Säät olivat olleet mahtavat, historia luonnollisesti ihan huippumielenkiintoista, ruoka hyvää ja opas loistava. No, niin, on kai se nyt sanottava tässä, että kyseessä oli Olympiamatkojen järjestämä reissu. Tämä ei ole maksettu mainos (kunpa olisikin!), mutta totuus on se, että kun panet paljon rahaa likoon matkustaessasi, niin todennäköisesti matkasta tulee onnistunut.

Mutta paras juttu tulee nyt tässä: Eräs, huomattavasti yli 70-kymppinen naisihminen oli kertonut, että hän oli ollut 80 kertaa kyseisen matkanjärjestäjän matkoilla! Ihmettelin ystävälleni, että kylläpä naisella on pätäkkää – tai on ainakin joskus ollut. Hän sanoi, että ei kyseisen naisen rahavarat ole matkustamiseen huvenneet, sitä kuulemma piisaa vaikka ja kuin! Minä tuijotin suu auki (oikeasti) ja kysyin, että miten ihmeessä jollakin ihmisellä on niin paljon rahaa. No, selvisihän se. Kyseisen naisen vanhemmat ovat olleet aikoinaan yrittäjiä, ja hän on itsekin työskennellyt samaisen yrityksen piirissä. Naimisiin nainen ei ole joutunut, joten saamiaan perintörahoja on vaikka muille jakaa, ja kyllä hän niitä kuulemma kiitettävästi erilaisiin hyväntekevyystarkoituksiin jakaakin sekä jo aiemmin mainitulle matkanjärjestäjälle. Yritys on kuulemma syrjäisessä Suomessa (en nyt viitsi tässä mainita paikkakunnan nimeä), mutta niin vain sieltä on tämäkin firma ja perhe ponnistellut maineeseen ja menestykseen.

Olin aivan onnessani. Kaiken Gazan pommituksen, Ukrainan hävityksen, ilmastotuhojen ja naisten oikeuksien halventamisen otsikoiden turruttamana minussa heräsi toivo: Yes, you can! Siis oikeasti ihminen pystyy kyllä tekemään ja saavuttamaan ja vaikuttamaan, kun hänellä on visio ja halu pyrkiä johonkin. Kun ei anna kaiken ulkoisen masentaa ja lamaannuttaa, vaan sinnikkäästi kompuroi eteenpäin. Ai, että oli ihana juttu. Siis se, että jollakulla on rahaa kuin roskaa, ja vielä itse ja oman perheen hankkimaa!

En ole kateellinen, ihan oikeasti, sillä olen aina sanonut, että yrittäjä on rahansa ansainnut. Minusta ei olisi koskaan ollut moiseen hommaan, sillä en osaa ottaa taloudellisia riskejä, en osaa myydä, haluan viettää vapaa-aikaa perheeni kanssa jne. Minulla on ollut ihana ammatti, mutta 80:een ulkomaanmatkaan ei opettajan eläke riitä.

Ehkä taas seuraava blogini kertoo Gazasta tai Israelista tai Venäjästä, mutta jotenkin nyt tuntuu siltä, etten kuitenkaan haluaisi jäädä huonojen uutisten koukkuun. Eikä se ole itsepetosta, vaan kykyä löytää maailmasta hyviä asioita ja uskoa, että niitä löytyy aina vain lisää.

Rakas edesmennyt ystäväni hyvästeli minut sanoilla, jotka haluan laittaa tämän blogin loppuun teille kaikille tervehdykseksi: KAIKKEA HYVÄÄ!

Onko Suomella/Israelilla oikeus olla itsenäinen valtio?

Lauantai 21.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Onko Suomella/Israelilla oikeus olla itsenäinen valtio?

Me suomalaiset röyhistämme aina rintaamme, kun tulee puheeksi maamme itsenäisyys. Maammehan kuuluin Ruotsin vallan alaisuuteen aina vuoteen 1809 saakka, jolloin Venäjä liitti sen alaisuuteensa. Maamme oli tuolloin ns.”autonominen suuriruhtinaskunta”, mikä tarkoitti sitä, että Venäjän keisari oli Suomen hallitsija, mutta samanaikaisesti suomalaiset saivat itse päättää monista asioista. Sortovuodet aiheuttivat sen, etteivät suomalaiset enää voineet luottaa venäläisiin hallisijoihinsa, ja pitkällisen prosessin tuloksena maamme julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917. Tämä oli osittain mahdollista sen vuoksi, että Venäjällä tapahtui vallankaappaus, ja keisarivalta kaatui. Maan uusi bolsevikkijohtaja Vladimir Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden kuten suurin osa muista maailman maista vuosina 1918-1919, tosin Leninin taka-ajatuksena oli se, että Suomi liittyisi myöhemmin vapaaehtoisesti Venäjän osavaltioksi.

Ihan helposti itsenäistyminen ei kuitenkaan käynyt, vaan Suomessa syttyi sisällissota. Kysynkin silloin tällöin itseltäni, että jos punaiset olisivat voittaneet sodan, niin puhuisimmeko me täällä venäjää, ja olisiko maamme yksi Venäjän alusmaista. Kiitos, ukki, ja muut valkoisten puolella taistelleet!

Luonnollisesti maamme itsenäisyyshistoria on monimutkainen ja polveileva, ja voidaan hyvin sanoa, että itsenäisyysajatus syntyi ja kypsyi jo 1700-luvulta lähtien. Toisaalta ensimmäisen maailmansodan aiheuttamat mullistukset ja maailmassa vallitseva kaoottinen tilanne saivat Suomen poliitikot huomaamaan, että nyt oli sopiva aika toteuttaa itsenäisyyshanke.

Mutta kuitenkin: Mikä oikeus Suomella oli julistautua itsenäiseksi? Toki maassamme on puhuttu aina omaa kieltä – tai kansa on puhunut -, sillä ylempi sääty, papisto ja oppineet ovat tilanteen mukaan puhuneet joko ruotsia tai venäjää. Mutta oikeuttaako kieli yksin itsenäisyyteen? Miksi emme olisi voineet jäädä Venäjän/ Neuvostoliiton alaisuuteen, osaksi suurta maata, joka oli hallinnut meitä jo yli sadan vuoden ajan? On huomattava, että vaikka useimmat maailman valtiot tunnustivat Suomen itsenäisyyden jo vuoden 1918 kuluessa, niin kaikki eivät sitä suinkaan tehneet. Pohdiskelivatko näiden maiden poliitikot myös kysymystä siitä, että oliko Suomella oikeutta vaatia itsenäisen maan asemaa, ja mitkä olisivat mahdolliset seuraukset maan itsenäistymisestä?

Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Väestöltään maa on monikansallinen ja uskontopohjaltaan myös hyvin vaihteleva, joskin maan perustuslain mukaisesti se on juutalainen valtio. Nimi ”Israel” on tarkoittanut jo kolmen vuosituhannen ajan sekä Israelia maana että juutalaista kansaa asuivatpa he sitten Israelissa tai jossakin muualla maailmassa diasporassa. Juutalaisen kansan ja maan historia on niin moniulotteinen, ettei sitä voi tässä tekstissä edes yrittää selittää. Joka tapauksessa Israelin valtio perustettiin toukokuussa 1948, jolloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tunnustivat heti valtion itsenäisyyden

Ja nyt on aika esittää sama kysymys kuin Suomen kohdalla: Mikä oikeus Israelilla oli julistautua itsenäiseksi valtioksi? Yksi – ja hyvä syy – on tietenkin se, että juutalaiset saisivat lopultakin oman kansallisvaltionsa. Juutalaiset perustelevat uuden maansa itsenäisyyttä sillä, että he ovat palanneet alkuperäiseen kotimaahansa, josta heidät on joskus historian saatossa ajettu pois. Mutta jälleen: Mikä oikeuttaa maan itsenäisyysjulistukseen?

Suunnittelimme jälkikasvun kanssa ulkomaanmatkaa, ja innostuin hakemaan kirjahyllystä vanhan karttakirjan, joka oli joskus ollut minulla käytössä kouluopetuksessa. Lehteilin sivuja ja huomasin:- Hei, täällä Jugoslaviassa on… Kyllä jälkikasvulle maittoi nauru: Jugoslavia! Ja sitten otettiin puhelimet esiin ja ruvettiin etsimään faktaa. Kansallisten ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi entisen Jugoslavian alue on jakaantunut seitsemäksi itsenäiseksi valtioksi, joita ovat Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo, Kroatia, Makedonia, Serbia, Montenegro ja Slovenia. Jälleen esitän saman kysymyksen: Mikä oikeus näillä valtioilla oli julistautua itsenäisiksi. Ilmeisesti taustalla ovat olleet erilaiset etniset, uskonnolliset sekä myös poliittiset näkemykset. Mutta riittääkö se?

Lopputiivistelmäksi ja näiden esimerkkien avulla haluan sanoa sen, että mikään valtio ei tarvitse kenenkään ulkopuolisen tahon lupaa päättää itsenäistymisestä. Kun on oikea aika ja tarve, niin silloin sen on tapahduttava. Se, mitä itsenäisyysjulistuksesta seuraa, onkin sitten taas eri asia.

Erez Israel - Israelin maa

Perjantai 13.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Erez Israel – Israelin maa

Viime päivien uutislähetykset ovat olleet täynnä tietoa siitä, kuinka terroristijärjestö Hamas on hyökännyt brutaalisti ja yllättäen Israelia vastaan. Olen tällä hetkellä Espanjassa, ja olen seurannut tv-lähetyksiä sekä Yle1-kanavalta että BBC:ltä. Olo on ollut outo, välillä jopa hiukan vainoharhainen, sillä Suomen television uutiset ovat niin paljon hyssyttelevämpiä kuin BBC:n vastaavat. Jälkimmäinen esittää todella raakoja ja yksityiskohtaisia videoita siitä, kuinka terroristit hyökkäävät taloon ja ottavat panttivangeiksi naisia ja lapsia, tai haravoivat läpi pensaikkoja ja ampuvat jokaisen, jonka löytävät niiden takaa. Muutama ihminen on jäänyt henkiin esittämällä kuollutta.

Juuri äsken tuli BBC:ltä haastattelu, jossa eräs mies kertoi, kuinka hänen iäkäs äitinsä oli joutunut Hamasin panttivangiksi monen muun ikäihmisen kanssa kibbutsissa. Vanhuksilla ei ollut tietenkään mahdollisuutta saada pakollisia lääkkeitään, ja mies oli järkyttynyt siitä, kuinka sotimisen uhreiksi joutuvat naiset, lapset ja vanhemmat ihmiset. Rauha ei hänen mukaansa synny sotimalla, vaan neuvottelemalla. Käänsin kanavan YLE1:n uutisiin. Tässä lähetyksessä kerrottiin, kuinka Israel oli lähettänyt uhkavaatimuksen Gazan asukkaille, että heidän tulisi poistua paikalta määräaikaan mennessä, koska silloin alkaisi maasota. Uutistoimittaja selitti, kuinka vaikeaa on suuren väkimäärän lähteä yhtäkkiä jonnekin muualle. - Tuli mieleeni, että heille sentään annetaan mahdollisuus paeta.

Miksi Suomen televisio uutisoi tavalla, joka panee miettimään sitä, suhtaudutaanko hyökkäyksen osapuoliin jompaakumpaa puolta arvottaen? Olisin kuitenkin taipuvainen olettamaan, ettei ole tarkoitus tukea Hamasia, jota on kansainvälisesti verrattu edesmenneeseen raakaan Isis -järjestöön. Suomen vuosikymmeniä jatkunut epätoivoinen pyrkimys olla puolueeton näyttäytyy jo ikävässä valossa. Hei, olemme NATO:n jäseniä, ei meidän enää tarvitse pelätä astuvamme Venäjän varpaille! Ja siinä sitten onkin se toinen asia: Kaasuputkivuoto täyttää myös kaikki uutiset siinä määrin, että se antaa jo hyvän tekosyyn syrjäyttää Israelin kohtaama tragedia, joka on nopeassa tahdissa muuttumassa Gazan ja ehkä monen muunkin maan suurtuhoksi.

Olen käynyt Israelissa viisi kertaa. Nuorimman tyttäreni kummitäti asuu siellä, hän on naimisissa juutalaismiehen kanssa, ja heillä on mukavan kokoinen perhe. Lapset puhuvat sekä suomea että hepreaa, ja heillä on kahden maan kansalaisuus. Voitte ymmärtää, että näitä taustoja vasten ja raamatun historiaa jonkin verran tuntien minun sympatiani ovat tämän pienen maan ja sen juutalaiskansan puolella. Ennen kuin kukaan älähtää, niin pyydän ajattelemaan myös sitä tosiasiaa, että juutalaiset on ajettu pois synnyinmaastaan jo pari vuosituhatta sitten (ns. diaspora), ja heillä on ollut kaipuu sinne takaisin aina. Kun Hitler kaasutti kuusi miljoonaa juutalaista kuoliaaksi sen vuoksi, että he olivat juutalaisia, niin tuo halu palata Luvattuun maahan kasvoi entisestään. - Kattava, lyhyt historiikki löytyy esimerkiksi sivulta: fi.wikipedia.org.

Mikä on ystäväperheeni tilanne tällä hetkellä sotivassa maassa? Perheen vanhempi tyttö on suorittamassa juuri asepalvelustaan (Israelissa naisilla kaksi vuotta, miehillä kolme), ja perheen ulkomailla opiskeleva vanhin poika ja todennäköisesti myös isä joutuvat astumaan armeijan palvelukseen. Ystäväni itse oli tulossa Suomeen tapaamaan vanhaa isäänsä, mutta tässä tilanteessa hän ei halua lähteä. ”En tule Suomeen, en halua jättää perhettäni tänne. Muutenkin täällä tarvitaan paljon siviilien apua. Tämä maa ja sen ihmiset ovat antaneet minulle paljon, tunnen olevani vahvasti osa Israelin kansaa ja siksikään en ajattele paeta ja jättää läheisiä. Toisaalta ymmärrän hyvin heitä, jotka ovat palanneet Suomeen. Jokaisen on tehtävä oma päätöksensä.”

”Tunnen olevani vahvasti osa Israelin kansaa.” Ehkä nämä suomalaisen naisen kirjoittamat sanat kuvaavat jotakin siitä kansantunteesta, joka yhdistää Israelissa asuvia. He kaikki eivät ole juutalaisia, mutta raamatun historia on monille rakas ja tärkeä. Ystäväni kiteyttää tuntemuksiaan vielä seuraavasti:” Tämä on kauhea katastrofi, en pysty ymmärtämään, mitä ympärillä on tapahtunut ja tapahtuu, ja miten maa tästä toipuu. Turvaudun siihen, että Jumalan sana ja lupaukset ovat samat tänä päivänä ja ikuisesti.”

Ihania ihmisiä ja espanjalaista runoutta

Maanantai 9.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Ihania ihmisiä ja espanjalaista runoutta

Joku on joskus maininnut, että kun paljon liikkuu, niin paljon sattuu. Tällä Espanjan - reissulla olen jälleen todennut, että sanonta pitää paikkansa.

Olimme viettäneet tyttäreni kanssa päivän Malagassa tutustuen mm. 1000-luvulta peräisin olevaan maurien rakentamaan Alcazaban palatsimaiseen linnoitukseen (joka ansaitsee kyllä oman bloginsa sitten joskus), ja menimme asemalle ostokeskuksen kautta. Erittäin väsyneinä ja onnellisina ja hellepäivän jälkeen hikisinä odotimme junan saapumista.

- Tuo se on, tyttäreni sanoi.

- Mutta siinä lukee Alora, ihan toinen kaupunki, minä mietin.

- Mutta kaikki ne menevät Fuengirolaan, kuopuksemme ilmoitti ja nousimme junaan.

Istahdin vaaleahiuksisen tyylikkään rouvan viereen. Vartin ajettuamme rouva katseli levottomana ympärilleen ja aloitti espanjankielisen keskustelun erään matkustajan kanssa. Ymmärsin, että hän oli tajunnut tulleensa väärään junaan ja kyseli, miten hän pääsisi pois ja takaisin Malagaan. Samassa tyttäreni, joka oli seurannut matkaamme puhelimesta, tuli kertomaan, ettei juna mene Fuengirolaan, siis äkkiä pois ja uusi yritys.

Me kolme poistuimme pienelle asemalle keskelle ei- mitään, ja kysyin tältä naiselta englanniksi, oliko hänkin tullut väärään junaan. Kyllä oli. No, en pitkitä tätä tarinaa, vaan kerron lyhyesti: Ruotsalaisrouva soitti miehelleen Fuengirolaan, joka haki meidät asemalta, ja me pääsimme ihan hotellimme eteen. Juttelimme niitä näitä, pariskunta oli asunut Espanjassa vuosia (sen huomasi miehen ajotyylistä), ensiksi Marbellassa, nyt Fuengirolassa, me kerroimme omia taustojamme. Yritin maksaa kyydistä, mutta he eivät huolineet rahaa.

Ihania, auttavaisia ihmisiä, kyytitarjous tuli nimittäin rouvan puolelta. Tosin mietimme tyttäreni kanssa hetken aikaa istuessamme pimeässä illassa täysin vieraiden ihmisten autossa, että hei, mitä tämä nyt oikein on. Päivän saldo oli kuitenkin pelkkää plussaa.

Seuraavana päivänä lähdimme Mijaksen kylään ylös vuorille. Uber vei meidät nopeasti ylös, suunnitelmissa oli kävellä alas muutaman tunnin verran. Mijaksen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse aikaan ennen Rooman valtakuntaa, museoita ja gallerioita löytyy runsaasti, pienet, kapeat, valkoiset kujat, joissa talojen seinämillä on tyypillisiä espanjalaisia kukkaistutuksia – ja nykyisin myös kuuluisien runoilijoiden runoja – tekevät näkymästä poikkeuksellisen kauniin. Näköalatasanteella voisi viettää aikaa vaikka kuinka kauan, sillä vuoristonäkymä alas Fuengirolan kaupunkiin ja Välimerelle on sydäntä riipaisevan kaunis.

Me emme kuitenkaan viipyneet Mijaksessa kovin kauan, vaan lähdimme vaeltamaan alas, tyttärellä kädessään puhelin, josta hän seurasi reittiämme. En pidennä tätäkään tarinaa, vaan totean, että reilun kahden tunnin marssin jälkeen totesimme olevamme aidan takana. Tästä puhelin ei tiennyt mitään. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin palata takaisin, ja mennä kyselemään neuvoa lähellä sijaitsevasta talosta, jonka pihalla haukkuivat ärhäkät koirat. Talon viehättävä rouva kiikutti meille heti puolentoista litran vesipullon, ja sen jälkeen alkoi suunnittelu. Onneksemme rouva puhui englantia erittäin hyvin. Lopputulema oli se, että hän tilasi meille taksin ja lähdimme kiitollisina kaikesta avusta patikoimaan ylöspäin sitä mäkeä, jota olimme vajaa tunti aikaisemmin tulleet alas. Niin ja lisämausteena tähän juttuun vielä se, että koska taksi ei löytänyt meitä, tilasimme jälleen Uberin. Hikinen ja helteinen päivä oli jälleen kerran takana, ja olimme saaneet kokea ihmisten ystävällisyyttä ja jonkinlaista seikkailun makua, huh!

Seikkailutarinan lopuksi muutama sana vielä Mijaksen talojen seinillä olevista runoista. Aloite seinäkulttuuriin on lähtenyt kaupungin asukkailta, runot ovat kuuluisien espanjalaisten runoilijoiden tuotoksia, jotka sisältävät rakkautta, intohimoa, kaipuuta tuskaa...voitte kuvitella, kun espanjalaisista puhutaan. Kun lueskelin runoja vajavaisella kielitaidollani, mieleeni tuli heti, että tahtoisin lukea näitä lisää. Kuinka moni muu minua ennen on ajatellut samoin! Loistava idea kulttuurin levittämiseksi!

”Parempi sonetti kuin

kirjaimellisesti puhuminen tyhjyyteen putoamisesta.”

Amanda Gutierrez del Castillo

Ihmisen hengellinen puoli

Sunnuntai 1.10.2023 - Pirkko Jurvelin

Ihmisen hengellinen puoli

Olin tänään, Mikkelinpäivänä, jumalanpalveluksessa Oulun Karjasillan kirkossa. Kirkkosali oli lähes täynnä kuulijoita, messu eteni tutun kaavan mukaan, saarna oli myös tuttu ja turvallinen. Mikkelinpäivän (lasten ja enkelien päivä) vuoksi paikalla oli myös poikakuoro, jonka laulajat olivat hyvin nuoria. Pienin pojista oli varmaan viiden ikäinen, eivätkä vanhimmatkaan näyttäneet kymmentä vuotta vanhemmilta. Lapset lauloivat innolla ja kauniisti, messusta jäi lämmin, turvallinen olo, ja mielessä pyörivät lopun päivää pikkupoikien laulaman kertosäkeen sanat:”Älä pelkää, älä pelkää…”

Ihmisessä on kaksi puolta:maallinen ja hengellinen, ja tätä määritelmää voi sitten jokainen laajentaa tietojensa ja mielipiteidensä mukaan, mutta tämä on tuollainen karkea jako. Maallisen puolen me tunnistamme, mutta onko todella niin, että meistä löytyy myös se hengellinen puoli, vaikka emme sitä itsestämme välttämättä tunnistaisikaan.

Maailmassa on viisi maailmanuskontoa: buddhalaisuus, kristinusko, hindulaisuus, islam ja juutalaisuus, joiden sisältä löytyy lukuisia muunnelmia ja alaryhmiä. Näiden uskonnollisten ryhmien lisäksi on olemassa myös uskonnottomien joukko.

Yle esitteli vuonna 2015 ilmestyneessä artikkelissa mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Pew Research Center on yhdysvaltalainen puolueeton tutkimuslaitos, joka teki uskontoihin liittyvää tutkimusta kuusi vuotta, ja sitä varten kerättiin tietoja 234: stä valtiosta tai muusta alueesta. Tutkimustuloksiin vedoten PRC tuli siihen johtopäätökseen, että maapallon väestö on tulevaisuudessa uskonnollisempaa kuin nyt, ja lähes kaikkien uskontojen harjoittajien määrä lisääntyy. Eniten tulee näiden tietojen mukaan lisääntymään kristittyjen ja muslimien määrä siten, että vuonna 2050 muslimeja olisi maapallon väestöstä lähes kolmasosa. Kristittyjen määrän arvioidaan samanaikaisesti nousevan myös voimakkaasti, mutta ei niin paljon kuin islaminuskoisten. Tutkimustulokset ennustavat seuraavaa vuoden 2050 väestöstä: kristityt 31,4%, muslimit 29,7%, uskonnottomat 13,2% ja hindut 14,9%. Muslimien määrän rajuun nousuun lienevät syinä väestönosan nuoruus sekä heidän korkea syntyvyysasteensa, ja tämä toimii kääntäen hindujen kohdalla.

Mielenkiintoinen osuus kyseisessä tutkimuksessa on myös se ennuste, uskontoon kuulumattomien määrä jatkaa kasvuaan mm. Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta maailmanlaajuisesti heidän prosentuaalinen osuutensa laskee kuitenkin 13%:iin.

Kaikkein merkittävintä minusta kuitenkin tässäkin tutkimuksessa on se, että suurin osa maailman väestöstä kuuluu jonkin uskonnon harjoittajiin, ja se on mielestäni osoitus siitä, että ihminen kaipaa ja tarvitsee jotakin muutakin kuin mitä tämä näkyvä maailma pystyy tarjoamaan. Tämä elämä on pisimmilläänkin aika lyhyt, ja uskon, että useimmat meistä pohtivat joskus sitä, mitä tapahtuu, kun elämä kohdallani loppuu. Uskonnot antavat vastauksia näihin hengellisiin pohdintoihin. Joillekin sana ”hengellinen”voi olla liian tyrkyttävä tai osoitteleva, ja he tarttuvat mieluummin käsitteeseen ”henkinen”, joka antaa erilaisen mahdollisuuden rakentaa toista todellisuutta.

Suomen presidentti toivottaa perinteisesti uuden vuoden puheessaan kansallemme ja maallemme ”Jumalan siunausta”. Myös hyökkäyssotaa käyvän Venäjän presidentti on kuvauttanut mielellään itseään ortodoksisen kirkon jumalanpalvelusmenoissa. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on puolestaan kertonut, että etsiessään inspiraatiota tai lohtua elämänsä haastavissa tilanteissa, hän on aina turvautunut katoliseen kristilliseen uskoonsa. Siinä meillä on kolme valtionjohtajaa, jotka kaikki jollakin tavoin tuovat esille kristinuskon, ja merkillepantavaa on se, että kansalaiset suhtautuvat myötämielisesti johtajiensa uskonnolliseen ulostuloon.

Jos et vielä ehtinyt katsoa lyhyttä video -esitystä poikakuoron laulusta, niin se löytyy osoitteesta:Facebook Pirkko Jurvelin.

Saisinko t-paidan Putinin kuvalla varustettuna?

Tiistai 26.9.2023 - Pirkko Jurvelin

Saisinko t-paidan Putinin kuvalla varustettuna?

T-paitaostoksilla Tallinnassa – uusi kierros

Toukokuussa kirjoitin blogi- postauksen siitä, kuinka haeskelin Tallinnan Sadamarketista t-paitaa, jossa olisi Ukrainan presidentin Zelenskyin kuva. No, sitähän ei löytynyt, vaikka kaikenlaisia printtejä puseroissa oli, esimerkiksi perinteisiä ”Karjala takaisin vaikka pullo kerrallaan” sekä Kekkosen, Putinin ja jopa Stalinin kuvia. Tuolloin kyselyni Zelenskyi-paidasta herätti hämmennystä, miltei lievää kauhua myyjien keskuudessa, jotka lopettivat tyrkyttämisen heti, kun olin esittänyt kysymykseni. Niin, minullehan vastattiin, ettei ”kukaan halua sellaista puseroa”, ja minä tietysti ilmoitin, että Zelenskyi on supersankari ja ansaitsee pääsyn paidan etumukseen.

Nyt, nelisen kuukautta myöhemmin, päätin käydä katsomassa, mikä on tänä päivänä vallitseva tilanne puseromarkkinoilla. Ai, jai, huonosti menee! Kun suomalaiset ennen kantoivat kotiin kassikaupalla erikoisteksteillä varustettuja puseroita, niin hyvällä syyllä voin sanoa, että se markkinarako on tuhottu. Aika heikosti menee, kun enää en nähnyt edes Putinin naamaa paidan rintamuksessa, enkä vilaustakaan printistä, jossa olisi mainittu sana ”Karjala”. Ainoat tekstit olivat eräänlaisia viinavitsejä, enkä oikein usko, että nekään kävivät kaupaksi. Politiikasta on aika helppo vääntää vitsiä, mutta tänään se ei enää näytä onnistuvan.

Mistä sitten kertoo se, että Putinin kuvaa ei ole tyrkyllä? Mieleeni tulee kaksi asiaa. Ensiksikin: Kukaan ei halua kantaa rintamuksillaan diktaattorin kuvaa, se olisi ehkä lopultakin aika itsetuhoista toimintaa. Ainakin sellaisen paidan omistaja saattaisi joutua huutoryöpyn ja mahdollisesti jonkin muunkin kiusanteon kohteeksi. Eli sanoisin, että koska Putinin rikollinen hyökkäys Ukrainaan menee heikosti, niin on parempi olla tyrkyttämättä hänen kuvaansa edes venäläisille patriooteille (toki he voivat varmasti ostaa kyseisiä paitoja Venäjältä).

Toisaalta Putinin kuvan puuttuminen voi kieliä myöskin myyjien varovaisuudesta. He eivät halua ärsyttää länsimaisia ostajia, eivätkä herättää edes minkäänlaista keskustelua kyseisestä aiheesta. Putinin kuvan poistaminen tänään on mielestäni eräänlaista piiloviestintää. Viimeistään ensi toukokuussa pääsen jälleen aitiopaikalle tutkimaan t-paitamarkkinoiden kehitystä, ja palaan asiaan silloin uudemman kerran.

Jos joku nyt kuitenkin välttämättä haluaa pukea ylleen puseron, jonka rintamuksessa on kuva Venäjän presidentistä, niin sehän kyllä onnistuu. Netistä löytyy tarjontaa moneen tarpeeseen, ja sieltä minunkin eteeni putkahti sivusto, jossa tyrkytettiin Putin-puseroita erityisesti juuri naisille.

”Viime aikoina voi yhä useammin nähdä T-paitoja, joissa on Venäjän presidentin Vladimir Putinin kuva. Tällainen kuva huomataan, ja se herättää positiivisia tunteita, eikä se ole yllättävää, sillä Venäjän federaation johtaja on mielenkiintoinen ja erittäin suosittu persoona… T-paidat, joissa on isänmaallinen teema, ovat tulleet erittäin muodikkaiksi. Ne viestivät ylpeydestä, jota valtio ja sen johtaja herättävät ihmisissä. Tosiasia on, että t-paidan avulla tavalliset ihmiset haluavat ilmaista tukensa presidentille tällä tavalla. Loppujen lopuksi useimmat länsimaat yrittävät esittää hänet tyrannina ja diktaattorina! Tietenkään emme voi sanoa, että tämäntyyppiset vaatteet ovat mielenkiintoisia vain patriooteille. Loppujen lopuksi Putinin t-paidat ovat muodikas ja tyylikäs trendi…” Näin mainosteksti jatkuu sivutolkulla, ja puserovaihtoehtoja löytyy laidasta laitaan.

En kuitenkaan tilannut, vaikka mainosteksti suorastaan painosti minua siihen, sillä olenhan todellakin patriootti. Tosin suomalainen sellainen.

"Minä en ole myyjä"

Keskiviikko 20.9.2023 - Pirkko Jurvelin

”Minä en ole myyjä”

Olin toissa päivänä Pärnussa isossa kauppakeskuksessa. Huomasin siellä liikkeen, jossa myytiin luontaistuotteita vähän joka lähtöön aina shampoista lääkkeisiin ja erilaisiin ruokiin. Aikani haeskeltuani löysin sieltä hyvältä vaikuttavan hiustenpesuaineen (oli niin erinomainen tuote, että ennen paluutani haen ainakin kaksi pulloa lisää) ja lähdin kohti kassaa todetakseni vain, että tässä kaupassa toimi ainoastaan itsepalvelukassa. Periaatteessa vastustan tätä asiakkaitten riistoa eli työtä ilman palkkaa, mutta nyt päätin kiltisti toimia talon tavoilla. En tajunnut mistään mitään. Yritin käännellä pulloa eteen ja taakse, jotta skanneri olisi hyväksynyt ostokseni, ja sitä ennen olin tietysti painanut nappulaa, joka ilmoitti, mihin tuoteryhmään ostokseni kuului.

Koska halusin kuitenkin maksaa shampoopullon, kysyin lähellä olevalta asiakkaalta, että mitenkähän tämä homma toimii. Hän katsoi minuun ja sanoi asiallisesti:”Minä en ole myyjä”, ja jatkoi ostoskierrostaan. En minä kyllä ollut olettanutkaan, että nainen kuuluisi henkilökuntaan, mutta olin ajatellut, että hän kuitenkin neuvoisi minua ulkomaalaista tietämätöntä turistia. Huomasin onnekseni kassan vieressä napin, josta saatoin kutsua henkilökuntaa = yksi nuori tyttö. Myyjä oli neuvomassa paikallista asiakasta ja kierteli avuliaasti tämän mukana ympäri kauppaa, eikä katsonut aiheelliseksi tulla auttamaan henkilöä, joka ei osannut käyttää itsepalvelukassaa.

Sittenpä paikalle tuli toinen nuori tyttö, asiakas hänkin, ja hän neuvoi minulle pyytämättä, että tuotteen kohdalta hyllystä piti ottaa paperilappu, jossa oli tuotteen hinta ja mikä lie koodi. Tätä lappua piti vilauttaa skanneriin, ja sitten homma alkoi luistaa. Tyttö hymyili ja sanoi, että onhan tämä aika monimutkaista. Kiittelin vuolaasti.

Eli ostosmatka päättyi lopulta hyvin, ja kuten jo aiemmin kehuin, niin tuote on erinomainen (vai johtuuko hiusten koheneminen sittenkin Viron hanavedestä, jonka koostumus on erilainen kuin Suomessa?). Täytyy kuitenkin myöntää, että pikkuisen jäi kismittämään tuon erään asiakkaan toteamus, että hän ei ole myyjä, mistä seikasta seurasi, ettei hän auta toista asiakasta. Mietin, ettei minulle ole varmaankaan koskaan Suomessa vastattu samalla tavalla, jos olen kaupassa tai muualla kysellyt apua ja neuvoja. Siis silloinko vain autetaan, jos siitä saa rahaa eli on töissä kyseisessä paikassa?

No, ihan sama, pikku juttu. Kuten jo kirjoitin, niin Suomessa olen tottunut ihmisten ystävällisyyteen ja avuliaisuuteen, vaikka meitä moititaan ujoiksi ja sulkeutuneiksi – mikä väite ei taida lopultakaan pitää paikkaansa. Tämä suomalaisten palvelualttius tuli aikoinaan mieleeni myös Saksassa, jossa matkustelimme perheen kanssa kesä toisensa jälkeen. Jaksoin kyllä tuolloin ihmetellä liikkeissä palvelukulttuurin kylmäkiskoisuutta, ja laitoin asian saksalaisen luonteen piikkiin. No, kyllä Saksassakin on opittu jo kohtaamaan asiakkaita ystävällisemmin.

Olin juuri lopettelemassa tätä blogia, kun mieleeni tuli ihan äsken Oulussa sattunut juttu. Pyöräilin keskustasta kotiin päin, kun eräs mies pysäytti minut kysyäkseen, että missähän mahtaa olla poliisilaitos. Siihen oli helppo vastata, sillä kyseinen laitos sijaitsi muutaman metrin päässä, eikä minun tarvinnut muuta kuin osoittaa sitä ja sanoa pari sanaa. Mies ihmetteli:”Kyllä oululaiset ovat sitten ystävällisiä, tämän minä muistan jatkossa.” Siis oikeasti, vastasin vain kysymykseen. - Mistähän se mies oli kotoisin?

N-sana

Sunnuntai 10.9.2023 - Pirkko Jurvelin

N–sana

Lukiessani uutisia ja juttuja sekä verkkolehdistä että paperiversioista törmään lähes päivittäin ilmaisuun ”n-sana”. Nykyisin halventavaksi koetulle sanalle ”neekeri” on yritetty hakea korvaavaa käsitettä, jonka ihmiset osaisivat helposti yhdistää vielä muutama vuosikymmen sitten yleisesti käytettyyn sanaan. Neekeri-sana oli käytössä lapsuuteni ja nuoruuteni aikaisissa kirjoissa (esim. ”Kymmenen pientä neekeripoikaa”, Agatha Christie), muissa teksteissä ja puhekielessä. Nyt tuon sanan käyttö kuuluu hamaan menneisyyteen ja on sidoksissa kolonialismiin ja rotusortoon. On ihan oikein, että oma puhetapamme sanavalintoja myöten tukee rasisminvastaisuutta.- Voisiko joku kuitenkin keksiä toisen ilmaisun tuon ”n-sanan” tilalle? Siis koko ilmaisun tilalle, sillä jotenkin minua tökkii ihan kauheasti sanahirviö, jossa jotain yritetään häivyttää, mutta samalla kuitenkin nostetaan tikun nokkaan. Lupaan ilmoittaa, jos itse saan älynväläyksen.

”Neekeri on Afrikan mustaihoiseen alkuperäisväestöön ja sen jälkeläisiin kuuluvaa ihmistä tarkoittava sana. Aikoinaan se oli suomen kielen ainoa tummaihoista kuvaava sana, ja sitä käytettiin sekä neutraaleissa että halventavissa yhteyksissä. Nykyisin Kielitoimisto pitää sanaa vanhentuneen tai halventavana (wikipedia).” Esimerkiksi ”ryssä” ja ”neekeri” sanojen käyttämistä on oikeustapauksissa pidetty kunnianloukkauksena.

Neekeri-sana on pannassa lähes ympäri maailman ja ilmaisu ”n-sana” näyttää olevan käytössä kielessä kuin kielessä (”N-Word” ”N-Wort”, ”la palabra N”), ja näistä muista kielistä tietysti rantautunut myös tänne meille.

Mitä sitten kielletyn sanan tilalle? Saksassa käytetään kyseisen sanan asemasta sellaisia ilmauksia kuin ”värilliset”, ”musta henkilö/nainen/mies/ihminen/saksalainen” sekä vähemmässä määrin ”afrosaksalainen” tai ”tummaihoinen henkilö”. Samantyyppiset ilmaisut sopivat myös meidän kieleemme ja varmasti useimpiin muihin kieliin.

Englanninkieliseltä quora.com - sivustolta löysin erään henkilön kirjoittaman omakohtaisen tarinan. Koska olen itse ikäni asunut täällä Pohjois - Suomessa, niin kokemukseni rotusyrjinnästä ovat lähes olemattomat. Vaikka olen matkustellut ympäri maailmaa, niin asemani etuoikeutettuna länsimaisena henkilönä on myöskin taannut sen, että en ole joutunut kohtaamaan rotusyrjintään liittyviä tapahtumia (vaikka asuin kolme kuukautta Kansasin osavaltiossa). Mutta nyt Jonathan - nimisen henkilön tarinaan.

Kun Jonathan oli 16- vuotiaana kesätöissä, hänellä oli mentorina tummaihoinen aikuinen Ed-niminen kaveri. Erään kerran, kun he olivat autossa ajamassa seuraavaan työkohteeseen, Jonathan keksi kysyä, että miksi mustat saavat sanoa toisiaan neekereiksi, mutta vakoiset eivät saa. Ed katsahti poikaan, oli ihan hiljaa ja käänsi auton parkkipaikalle. Jonathan myönsi, että hetken ajan hän pelkäsi saavansa turpaan typerän kysymyksensä vuoksi. Ed ei ollut vihainen, vaan hän katsoi ystävällisesti vieressään istuvaa poikaa.

”Jonny, sinä olet nuori mies etkä tunne maailman tapoja, niin että haluan sinun nyt kuuntelevan tarkasti. - Se on paha sana, Jonny, ymmärräthän sen? Se on loukkaava sana. Kenelläkään ei ole mitään hyvää syytä käyttää sitä. Ymmärrätkö, mitä minä sanon sinulle, Jonny? Ymmärrätkö, miksi se on paha sana?”

”Orjuuden ja rasismin ja sellaisten asioiden vuoksi”, Jonny vastasi.

”Vihan takia, Jonny.”

Tämän sanottuaan Ed suuntasi auton takaisin tielle ja hymyili pojalle. ”We are cool?” Jonathan vastasi: ”Yes, we are cool.” - Sorry, mutta tuo on puhekieltä, enkä voi sitä kääntää noin vain. Mutta nämä työkaverit pääsivät siis asiasta yhteisymmärrykseen.

Tämä tositarina opetti minulle neekeri-sanaan liittyvistä tunteista enemmän kuin mikään luento.

Kauppamatka

Sunnuntai 3.9.2023 - Pirkko Jurvelin

Kauppamatka

Olin lauantaina Pohjois-Pohjanmaan Kirjoittajien tapaamisessa, ja siellä pyydettiin kirjoituksia myöhemmin (digitaalisesti) ilmestyvään Suopursu-lehteen. Kirjoitusten aiheeksi oli valittu ”Matka”, ja aihetta sai käsitellä hyvin laveasti, eikä se ollut sidottu aikaan, paikkaan tai edes todellisuuteen. Vitsailin ystäväni kanssa, että minähän voisin kirjoittaa edellisen päivän kauppamatkastani. Aikani mietittyäni päätinkin kirjoittaa blogin tuosta lyhyeksi suunnitellusta perjantain kauppareissusta, josta sukeutuikin erään sattumuksen kautta kolmen tunnin käynti akuuttipäivystykseen.

Perjantai- aamu, jääkaappi tyhjä, se tarkoittaa kauppareissua. Ei se mitään, markettiin hurauttaa meidän pihalta kohtuu nopeasti. Perillä yritin ensiksi huolehtia apteekkiasiat, ja yllätys oli melkoinen, kun apteekin ovella oli lappu, jossa ilmoitettiin, että se oli muuttanut Ideaparkkiin. Oho, no ei se mitään, Prismaa ei ainakaan ole siirretty minnekään.

Kävelin reippaasti Prismaa kohden, porukkaa oli liikkeellä paljon, sivusilmällä näin naisen, jolla oli mukanaan kolme koiraa. Tässä kohtaa muistini sumenee hetkeksi, sillä keskikokoinen, musta koira oli hypännyt ja tarrannut kiinni käsivarrestani. Kohtaus oli nopeasti ohi, ulkoiluttaja (kuten myöhemmin kuulin) sai koiran vedettyä takaisin, minä riisuin takkini ja katsoin käsivarttani, josta valui verta. Silloin aloin itkeä, eikä siitä meinannut tulla millään loppua. Itkin ja itkin ja itkin, mukava herrasmies pysähtyi viereeni hoitamaan tilannetta, tilasi ambulanssin ja soitti poliisille. Miellyttävä nainen lohdutteli minua ja odotti kanssani marketin sisäpuolella, kunnes ambulanssi tuli.

Olin jo kohtuullisesti koonnut itseni, kun ambulanssissa oleva nuori nainen ja mies kirjoittelivat papereita, puhdistivat haavan ja ilmoittivat, että käsi pitäisi tikata. Tyttäreni vei minut akuuttivastaanottoon (en ole koskaan aikaisemmin ollut siellä), ja muutaman tunnin odottelun jälkeen nuori miespuolinen lääkäri tikkasi käteni ja vannotti, että tekisin asiasta rikosilmoituksen. Niin olin ajatellutkin, sillä koiran taluttaja sanoi, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun koira puri ihmistä. Selvisin kotiin käsi tikattuna, jäykkäkouristusrokotuksen saaneena ja antibioottikuuri laukussa.

Sivullisten ansiosta minulla oli koiran taluttajan nimi ja puhelinnumero. Kun kotiuduin, laitoin hänelle viestiä ja pyysin omistajan numeroa. Nainen vastasi tulevansa illalla töistä, ja että voisimme olla yhteydessä sitten. Harmillista vain, että hän blokkasi minun puhelinnumeroni, eikä vastannut viesteihin, kunnes ilmoitin, että laitan hänen numeronsa ja nimensä rikosilmoitukseen. Tämän jälkeen nainen lähetti koiran omistajan puhelinnumeron.

Kun soitin omistajalle, kävi ilmi, että hänellä ja minulla oli erilainen käsitys tapahtuneesta. Minä olin kuulemma mennyt ”härppimään” koiraa, joka oli siitä ärsyyntynyt. No, eihän asia todellakaan mennyt niin, mutta ilmeisesti taluttaja ei halunnut kertoa sitä, ettei ollut hallinnut koiraa. Omistaja sanoi vain etunimensä, ”et tarvitse sukunimeä”, hän tuumasi. Ei se mitään, nimi selviää puhelinnumeron perusteella.

Lopulta omistaja soitti minulle uudestaan (oli ilmeisesti laittanut ulkoiluttajan koville) ja kysyi, että voisimmeko sopia asian. Hän maksaisi sairaalakulut jne. Sanoin, etten halua riidellä, mutta olen samaa mieltä lääkärin kanssa: Vaarallisesta koirasta on tehtävä rikosilmoitus.

Siihen asia jäi, vai jäikö? Viime yönä neljältä minulle oli tullut soitto ”yksityisestä numerosta” . Onneksi minulla on puhelin yöllä äänettömällä, joten soitto ei minua häirinnyt. Aamupäivällä sain vielä kaksi soittoa tältä ”yksityiseltä” sekä yhden ”tuntemattomalta”. Vastasinkin yhden kerran, ja huonossa hapessa oleva mieshenkilö ihmetteli, kenen kanssa oikein puhui.

Käsi on ruma, mutta paranee. Maha on ihan sekaisin antibiootista, mikä tarkoittaa lyhytaikaista laihdutuskuuria. Nähtäväksi jää, miten ja milloin tämä kauppamatka lopulta päättyy.

Suomalaisen ei kannata kierrättää ja lajitella

Perjantai 25.8.2023 - Pirkko Jurvelin

Suomalaisen ei kannata kierrättää ja lajitella

”Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä. Usein kierrätyksellä tarkoitetaan jätteiden hyötykäyttöä uusien tuotteiden valmistuksessa. Kierrätys vähentää yleensä neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutusta, minkä vuoksi se on ympäristöä säästävä ratkaisu. Se vähentää myös jätteiden hävittämisestä aiheutuvaa ilman, veden ja maan saastumista ” (wikipedia).

Minulle kierrättäminen ja jätteiden lajitteleminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kotitaloudessamme laitetaan pahvit, lasit, muovit, sanomalehdet ja biojäte erillisiin säilytysastioihin ja tyhjennetään ne sitten taloyhtiön vastaaviin jäteastioihin. Luulenpa, että useimmissa talouksissa on samanlainen käytäntö. Panttipullot palautetaan tietysti kauppaan, ja niistähän saadaan sitten korvaus (joka on maksettu juomaa ostettaessa).

Kierrätys tarkoittaa meidän taloudessamme myös sitä, että minun vaatteeni ja urheilukenkäni tekevät aina huiman kierroksen lasteni perheissä, ennen kuin niille tulee loppu. Vaatekierrätys on muutenkin meidän isossa perheessämme suosittua, sillä lapset kasvavat tunnetusti kovaa vauhtia, ja pieneksi käyvät vaatteet löytävät aina uuden omistajan serkkujen kodeissa. Kirpputorit ovat suosittuja sekä asusteiden että urheiluvälineiden ja lelujen hankintapaikkoja.

Eli meidän taloutemme osallistuu kierrätykseen ja lajitteluun samalla tavoin kuin enemmistö suomalaisperheistä, mutta kannattaako moinen vaiva (no, vaatteiden kierrätys kannattaa kyllä)?

Me suomalaiset luulemme olevamme hyvinkin kunnostautuneita tässä asiassa, mutta todellisuudessa tilastojen mukaan olemme kierrättäneet yhdyskuntajätettä viimeisen kymmenen vuoden ajan ainoastaan 40 %. Tästä hyvästä EU-komissio on antanut Suomelle niin sanotun varhaisen varoituksen, koska vuoden 2025 tavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta. Varoituksen sai 18 maata.

Meillä oli eilen vieraana lapsenlapsi, joka opiskelee USA:ssa. Keskustelimme tuntitolkulla kaikesta mahdollisesta, henkilökohtaisista asioista, koulutukseen liittyvistä jutuista ja lopulta myös kierrätyksestä. Hän ihmetteli sitä, ettei USA:ssa kierrätetä kotitalous- ja muita jätteitä. Kirpputoreja on tietysti, joten vaatteiden uudelleenkäyttöä harrastetaan kyllä. Mutta siis mitä: Ei kierrätetä? Niin suuressa maassa?

Etsiskelin internetistä tietoja USA:n käytänteistä. Tiivistettynä voidaan sanoa, että maa kierrättää noin 35% jätteistä. Kun nyt huomioidaan se, että Suomen asukasluku on noin 5, 5 miljoona ja kierrätysprosentti 40, USA:n väkiluku noin 332 miljoonaa kierrätysprosentin ollessa 35, niin minkä johtopäätöksen rehellinen kuluttaja voi tehdä? No, jos ei heti tule mieleen, niin minäpä kerron: On ihan yhdentekevää, kierrättääkö suomalainen enemmän tai vähemmän, koska sillä ei ole maapallon saastumisessa juuri minkäänlaista merkitystä. Mikäli USA:ssa alettaisiin tositoimiin, niin sillä saattaisi olla suurikin merkitys maapallon hyvinvoinnille.

Tässä blogissa en uskalla edes sohaista USA:n ilmastopolitiikkaa, se on ihan oma lukunsa, mutta muutamia artikkeleita selatessani tuli jälleen mieleeni, että turha Suomen on edes…

En myöskään puutu kierrätykseen Venäjällä. Kolme vuotta vanhassa artikkelissa kirjoitetaan näin:” Seitsemän miljardia tonnia jätettä vuodessa, ainakin 15 000 laitonta kaatopaikkaa, luontoon leviävät vaaralliset jätteet ja käytännössä olematon lajittelu- ja jätekulttuuri” (Kaleva 8.10.2019). Venäjän asukasluku on noin 146 miljoonaa. - Entäpä sitten Afrikan maat?

Siis onko sillä mitään merkitystä, mihin minä laitan sen tyhjän maitopurkin?

Pitääkö ihmisen olla hyödyllinen?

Lauantai 19.8.2023 - Pirkko Jurvelin

Pitääkö ihmisen olla hyödyllinen?

Lueskelin ukkini päiväkirjoja jälleen kerran mielenkiinnolla. Ukkini jäi eläkkeelle 65-vuotiaana Tornion seminaarin rehtorin virasta. Hän rakasti työtään ja kirjoitti, että seminaari oli maailman paras työpaikka. Viljo-ukki halusi myös kehittää itseään, hän luki paljon, kulki erilaisilla opintopäivillä ja luennoi itsekin. Ja sitten koitti eläkkeelle jääminen.

”Työ, työ on parasta elämässä...Tahtoisin vielä tehdä jotakin merkityksellistä… Minä haluaisin vielä omalta osaltani toteuttaa itseäni, saada aikaan jotakin, jolla olisi arvoa. En vielä haluaisi köllötellä vanhuuden levossa, vaan tahtoisin tehdä työtä, toteuttaa itseäni, sillä se on ihmiselämän perimmäinen tarkoitus ( 25.1. 1965).” Ukin päiväkirjoista löytyy paljon tämän tyyppisiä ajatuksia. Hän koki itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi työn kautta, minkä ymmärrän sangen hyvin, sillä hänen ajatusmaailmansa kuvaa hyvin sitä yhteiskuntaa ja aikakautta (1892-1968), jolloin hän varttui ja oli mukana opiskelu- ja työelämässä.

Ukin ajatukset ovat varmasti aivan käsittämättömiä joillekin tämän ajan ihmisille. Joskus olen lukenut henkilöistä, jotka ansaitsevat valtavia omaisuuksia uusilla innovaatioilla tai älykkäällä sijoittamisella tai mahdollisesti jollakin some-osaamisella, ja usein he ilmoittavat jäävänsä eläkkeelle viimeistään 40-vuotiaina. Ei siinä mitään, kun on rahansa itse tienannut (ja vaikka olisi perinyt), mutta haluaako kukaan olla eläkkeellä 40-50 vuotta? Se on aikamoinen haaste, ja vaikka rahasta ei olisikaan pulaa, niin tuleeko aika pitkäksi – kuka sitä nyt jaksaa loputtomasti harrastaa ja vaikka matkustaa – tuleeko jossain vaiheessa kaipuu työelämään?

Suomessa on tilastojen mukaan tällä hetkellä 266 000 työtöntä, mikä on 40 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä miehiä on noin 30 000 enemmän kuin naisia. Osa työttömistä ilmoittaa suoraan, ettei edes halua löytää töitä, vaikkakin työtä on haettava säännöllisesti, jotta tuet pysyisivät ennallaan. Osa työttömistä ei halua mennä töihin, koska palkka ei ole juurikaan suurempi kuin työttömyyskorvaus, osa ei mene töihin, koska omalla alalla ei ole tarjolla töitä, ja kynnys hakeutua tekemään jotakin muuta saattaa olla korkea.

Mietin tässä ja nyt sitä valtavaa ajatusmaailmojen eroa, joka on 1960-luvulla kuolleen ukkini ja monen kortistossa aikaa viettävän välillä. Ja tässä kohtaa haluan selventää lukijalle erään asian: Minä en tuomitse heitä, jotka eivät halua tehdä töitä, en tuomitse, vaan tunnen myötätuntoa, sillä heidän elämästään jää (minun mielestäni) puuttumaan niin paljon – ja monesti se näkyy.

Palkkatyö ei suinkaan ole ainoa ”työ”, joka voi tuoda elämään mielekkyyttä. Ajattelen kaikkia niitä kotiäitejä ja -isiä, joiden tekemä työpanos on yhteiskunnalle huipputärkeä. Ajattelen myös kaikkia niitä eläkeläisiä sekä töissä olevia, jotka antavat aikaansa tekemällä vapaaehtoistöitä erilaisissa uskonnollisissa ja monissa hyväntekeväisyysjärjestöissä. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö lisää sen tekijöiden ja yhteiskunnan hyvinvointia. Sen taloudellista arvoa on vaikea laskea, mutta uusimman arvion mukaan vapaaehtoistyön arvo on vuosittain 3,2 miljardia euroa eli 1,3 prosenttia BKT:n arvosta.

Palaan takaisin Viljo-ukkiini. Hän oli myös aktiivinen eläkeläinen, sillä hän oli pidetty puhuja ja esiintyjä eri järjestöissä. Viimeinen valokuva ukistani on Oulaisista: Ukki kävelee ystävänsä kanssa eräästä tilaisuudesta, jossa hän on ollut pitämässä puhetta, ja kädessään hänellä on jäätelötötterö. Tuolla hetkellä hän sai sydänkohtauksen ja menehtyi parin päivän kuluttua. Mutta tuo viimeinen kuva ukista on jotenkin hellyttävä: tyytyväinen mies, tehtävänsä suorittanut, palkkansa ansainnut.

Progoff - päiväkirjakurssi

Torstai 10.8.2023 - Pirkko Jurvelin

Progoff – päiväkirjakurssi

Olen kulkenut Valamossa yli kymmenen vuoden ajan joka kesä. Muutamana kesänä toimin vapaaehtoistöissä oppaana ja välillä portilla toivottamassa vieraat tervetulleiksi ja opastamalla heitä uudessa ympäristössä. Useimmiten olen kuitenkin ollut kursseilla: kirjallisuus, kirjoittaminen, filosofia ja maalaaminen ovat olleet ohjelmassa aikaisempina kesinä. Tänä kesänä ilmoittauduin Progoff – päiväkirjakurssille, jotakin uutta jälleen. Esitteen mukaan ” Kurssilla haetaan omaan elämään perspektiiviä ja suuntaa, etsitään syvempää merkitystä elämälle. Menetelmässä hiljennytään omaan sisäiseen maailmaan lyhyiden ja tarkkaan strukturoitujen kirjoitustehtävien muodossa. Kaikki työ tehdään itselle, omassa hiljaisuudessa. Kyseessä ei ole tavoitteellinen terapia, vaan kontaktin hakeminen omaan itseen…” Kurssia ohjasi päiväkirjamenetelmiin perehtynyt kirjallisuusterapeutti ja kirjallisuustieteen dosentti Päivi Kosonen (www.ajatusmatka.fi).

Meitä istui salissa noin kaksikymmentä naista, tällä kertaa joukossa oli myös yksi mies (yleensä miehiä ei näy tämän tyyppisillä kursseilla). Saimme isot kansiot, joissa oli erivärisiä välilehtiä. Emme esittäytyneet toisillemme lainkaan – se oli tarkoituksellista, ja kurssin vetäjä kertoi menetelmästä, päivien ohjelmasta ja neuvoi muutamia käytännön asioita kirjoittamisen suhteen. Kirjoittamisen tuli tapahtua hiljaisuudessa, luokkahuoneessa olo ei ollut välttämätöntä, määrätyn ajan kuluttua tapaisimme jälleen salissa ja saisimme uudet ohjeet. Tekstejä ei esitelty,jokainen kirjoitti itselleen. Joka päivä keskustelimme jonkin verran kokemuksistamme, jotkut puhuivat enemmän, toiset vähän.

Progoff -kansion sisältö: Vihreä - Nykyhetken määrittely, Keltainen – Päiväkirja, Sininen – Syvyysulottuvuus (unet ja unelmat, unien, unelmien laajentaminen, unen ja valveen raja-alueen mielikuvat...keskustelu sisäisen viisauden kanssa), Punainen: Elämä (aikaulottuvuus, elämänhistoria, askelmat, tienhaarat, nyt…), Violetti – Merkitysulottuvuus (meditaatiot, yhteyden kokemuksia, hengellisen/henkisen elämän askeleet, mantramietiskely, huiput, laaksot, sisäisten tapahtumien yhteenveto)…Tehtäviin liittyvissä ohjeissa kerrottiin, että ennen kirjoittamisen aloittamista tulisi hiljentyä, kirjoittamisen tulisi olla spontaania, joskus tekstiä saattaisi tulla vähän tai ei ollenkaan, ja tehtävän päätteeksi tulisi ottaa vielä aikaa hiljentymiseen.

Ohjaaja luki meille tehtävän luokassa, vaivuimme hiljaisuuteen ja aloimme kirjoittaa. Minä kirjoitin kirkossa, rannalla, hautausmaalla, ulkona puiston penkillä, vanhan kirkon edessä olevalla istuimella… en koskaan sisällä luokassa. Tärkeintä oli kirjoittaa, antautua ajatuksille, ei miettiä liikaa ja suunnitella. Eräässä kirjoitustehtävässä oli tarkoitus pohdiskella asioita jonkun edesmenneen läheisen kanssa. Yllätyksekseni minulle valikoitui mielessäni rakas ystäväni, ei esimerkiksi joku läheisistä perheenjäsenistäni. Se oli hyvä keskustelu, lempeä ja rauhoittava kuten ystävänikin oli ollut.

Joskus tehtävä tuntui liian hankalalta. Kerran piti kirjoittaa unista ja pohtia niitä. Enhän minä näe koskaan unia – tai tietysti näen, mutta en ikinä muista niitä! Muistin tasan tarkkaan kaksi unta, jotka olin nähnyt lapsena. Kirjoitin ne paperille ja mietin, kuinka unielämäni saattoikin olla niin vaisua, ja mitä nämä unet sitten merkitsivät minulle, kun juuri ne olivat jääneet mieleeni. Ajattelin, että minulla on lähipiirissä ystäviä, jotka heräävät aamulla helpottuneina siitä, että saavat jälleen avata silmänsä vilkkaan yön jälkeen, ja minä olin aamuisin tyhjää täynnä.

Vajaa kolme päivää on aivan liian lyhyt aika tällaisen syvää luotaavan kurssin läpikäymiseen, ja yleensä Progoff -kurssit kestävätkin pidempään. Hyvää on kuitenkin se, että opiskelija voi jatkaa menetelmän kanssa työskentelyä milloin vain ja kuinka usein haluaa. Kotiuduin Valamosta neljä päivää sitten ja olen kirjoitellut nyt kansiooni joka päivä, sillä se on mielenkiintoista ja pakottaa ajattelemaan asioita ihan uudella tavalla. Tuntuu, että aivoissani on useampi taso: päällimmäisenä on arkielämän toimintaan vaikuttava taso ja sen lisäksi monta kerrosta paljon syvemmällä, niin syvällä, etten ole vielä läheskään päässyt sinne asti, enkä varmasti koskaan pääsekään.

”Myös unista tulee elävämpiä. Kyse ei ole niinkään tiedollisesta oivaltamisesta kuin tapahtuneiden asioiden uudelleen kokemisesta”, mainitaan edelleen kurssin esittelyssä.

Kurssin jälkeen olen nähnyt unia joka yö. Se on erikoista. Saatan herätä ja hiukan ihmetellä, mutta nukahdan uudestaan. Nukun paremmin ja näen unia, siis ainakin jotakin merkittävää tämä kurssi on saanut aikaan tähän mennessä.

Ajatuksiani Testamentti -osiossa

Yritän unohtaa,

unohdan yrittää,

vaivun levollisuuteen.

Armahdan itseni,

jaan armoa ympärilleni,

vaivun levollisuuteen.

Hyväksyn minut,

hyväksyn kaikki,

vaivun levollisuuteen.

Vain tänään

jaksan näin,

huomista ei ole.

Vaivun levollisuuteen.

Ovatko ennustajat olleet oikeassa? Puolivuotisraportti

Keskiviikko 2.8.2023 - Pirkko Jurvelin

Ovatko ennustajat olleet oikeassa?

Puolivuotisraportti

1.1.2023 julkaisin blogikirjoituksen, jossa kerroin, mitä vanhat kuuluisat ennustajat ovat kertoneet tämän nyt menossa olevan vuoden tulevista tapahtumista. Olemme edenneet tätä vuotta jo yli puolen välin, joten on aika tutkia, ovatko ennustukset millään tavoin osuneet oikeaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Nostradamus (1503-1566) oli lääkäri, astrologi ja ennustaja. Ainakin seuraavat ennustukset, joita hän oli laatinut vuodelle 2022, kävivät toteen: Kansainväliset konfliktit ja ihmisten muutto maasta toiseen lisääntyivät, ja Englannin kuningatar kuoli. Mitä tämä lääkäri- astrologi on sitten ennustanut kuluvan vuoden tapahtumista? Blogitekstissäni mainitsin seuraavat asiat: 1. Kolmas maailmansota syttyy vuonna 2023. 2. Sodan seurauksena syntyy uusi maailmanjärjestys. 3. Maailmassa puhkeaa vakava teollisuuskriisi. 4. Maailmassa esiintyy terrori-iskuja.

Emme voi sanoa vielä, että maailmassa olisi menossa kolmas maailmansota, mutta meidän on pakko tunnustaa, että maailman geopoliittinen tilanne on yhtä vakaa kuin lasiesine kuivausrummussa. Olemme melko varmoja siitä, että tilanne räjähtää käsiin, ja pian maailma on tuhansina sirpaleina. Kun ne sirpaleet sitten vaivoin saadaan koottua kasaan, uusi maailmanjärjestys on syntynyt. Tietysti toivomme, että ihme tapahtuisi, ja Venäjän sotahulluus saataisiin jotenkin aisoihin, mutta samalla myönnämme rehellisesti, ettemme juurikaan usko ihmeisiin.

Nostradamuksen ennustama teollisuuskriisi ja terrori-iskut ovat aivan selkeästi myös osa tämän päivän arkea.

Sokea Baba Wanga (1911-1996) ennusti vuodelle 2022 mm. seuraavanlaisia asioita, jotka kävivät toteen: Ihmiskunta tottuu uuteen virukseen, ja maailmassa tapahtuu monenlaisia luonnonmullistuksia ja tulvia. Kyllä, olemme sopeutuneet koronavirukseen niin, etteivät kauppojen hyllyillä olevat testipakkaukset kiinnosta enää juuri ketään. Vuoden 2022 kalleimmat luonnonkatastrofit aiheuttivat miljardien kustannukset. Jo viime kesänä Euroopassa mitattiin huomattavasti normaalia korkeampia lämpölukemia, ja esimerkiksi Pakistanin tulvat johtivat valtaviin menetyksiin, ja Yhdysvaltoja ja Kuubaa syys- lokakuussa runnonut hurrikaani Ian oli viime vuonna kallein ilmastonmuutoksen aiheuttama katastrofi,

Tälle vuodelle Baba Wanga on ennustanut esimerkiksi seuraavia asioita: 1. Tapahtuu ydinkatastrofi. 2. Maailmaa kohtaa tuhoisa aurinkomyrsky, joka aiheuttaa ongelmia esimerkiksi tietoliikenteessä. 3. ”Suuri maa” käyttää biologisia aseita.

Kun seuraamme Ukrainan sodan kulkua, emme voi olla huomioimatta Putinin ja hänen kannattajiensa uhkailuja ydinaseen käytöstä. Ydinase on hyvä pelote, mutta on mahdollista, että loukkuun ajettu ”rotta” käyttää sitä viimeisenä vallannäytön keinonaan. Samoin mietin tuota ”biologista asetta”, joka ei tavalliselle kansalaiselle kerro juuri mitään, mutta laittaa arvailemaan, että määrättyyn tarkoitukseen kehitetyillä voimakkailla myrkyillä saadaan aiheutettua helposti massakuolemia.

Tässä minä istun työpöytäni ääressä naputtelemassa tätä tekstiä. Olen juuri viettänyt monta tuntia nuotiolla, lapset ja lastenlapset ovat poimineet mustikoita, ja yhdessä olemme paistaneet makkaraa, halloum- juustoa ja vaahtokarkkeja. Tämä oli mukava loppukesän päivä, jolloin muusta ei kannettu huolta kuin mustikkasadosta, eikä oikeastaan siitäkään, koska tuttavat myyvät poimimiaan ja puhdistamiaan marjoja kohtuuhinnalla. Eikä elämä olekin leppoisaa välillä?

Kuka minä olen - perimä vai ympäristö?

Torstai 27.7.2023 - Pirkko Jurvelin

Kuka minä olen – perimä vai ympäristö?

Jokin aika sitten tyttäreni kysyi, että tuntuuko minusta siltä, että juuri löytynyt siskoni on oikeasti siskoni vai pelkästään joku mukava uusi tuttavuus. Minun ei tarvinnut miettiä vastausta, vaan totesin heti, että kyllä Anneli tuntuu siskolta.

Tässä välissä on kai syytä kertoa teille, jotka ette ole lukeneet joulukuista blogiani, että joulukuun alkupuolella sain sähköpostia henkilöltä, joka kertoi olevansa isäni tytär. No, puolen vuoden sisällä asiat ovat edenneet niin, että olemme tavanneet siskoni kanssa pariin otteeseen vähän pidempään ja toki sometelleet varsinkin silloin, kun koko yhteinen tarinamme eli sukulaisuutemme oli alkumetreillä. Vielä on ehkä syytä kerrata sekin asia, ettei minulla ole omasta lapsuudenperheestäni enää ketään elossa. Äiti ja isä ovat kuolleet, samoin myös veljeni ja siskoni, joten voitte ymmärtää, miksi uuden siskon ilmestyminen tähän maailmaan oli ja on ihmeellinen tapahtuma.

Tyttäreni esittämän kysymyksen jälkeen olen pyöritellyt mielessäni useaan otteeseen vastaustani ja varsinkin sitä, että miksi tunnen sisaruutta (olen huomannut itsessäni jopa isosiskon käyttäytymistä), vaikka tuttavuutemme on aika tuore. Eikö se ole kummallista? Olen järkeillyt, että oikeasti pitäisin miltei kenestä tahansa (tai ainakin pakottaisin itseni pitämään), jolla olisi sama isä kuin minulla. Tilanteen tekee minulle helpoksi myös se, että Anneli on niin mukava ja symppis, ja että meillä on isän lisäksi paljon muutakin yhteistä (esim. ammattitausta), ja keskustelu ja tapaamiset ovat olleet luontevia. Tulemme hyvin toimeen keskenämme. Ai, miksi? Koska siis olemme siskoksia?

Taas tuo kysymys. Tutkin muutamia kirjoja ja netin ihmemaailmaa ja yritin selvittää, kumpi on ihmiselämässä määräävämpi tekijä: perimä vai ympäristö? Alkuun tulokset näyttivät siltä, että perimällä on suurempi vaikutus ihmiseen kuin ympäristöllä. No, tutkimuksia on erilaisia, tulkintatapoja erilaisia ja on tietysti myös halu tulkita asiat tietyllä tavalla, mutta joka tapauksessa perimän vaikutusta painotetaan. - Kyllä teissä on samaa näköä,- on joku sanonut katsottuaan muutamia valokuvia. Tuosta en osaa sanoa mitään. Ehkä ulkopuoliset näkevät kuvissa jotain sellaista, jota itse en välttämättä huomaa.

Selailin kuitenkin lisää nettisivuja ja totesin, että vielä muutama vuosi sitten tiedemiehet olivat sitä mieltä, että ulkonäkö, lahjakkuus, tietyt luonteenpiirteet sekä myös käytöstavat juontavat juurensa ihmisen geeneistä, eikä kasvatuksella ja ympäristöllä olisi suurempaa osuutta näihin.

Nykyisin tutkijat ovat kuitenkin pitkälti samaa mieltä siitä, että ympäristö ja geenit vaikuttavat toisiinsa, tätä tutkimusalaa sanotaan epigenetiikaksi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että geenit ja ympäristö täydentävät toisiaan tai voivat myös heikentää tai vahvistaa toisiaan. Lapsi voi olla esimerkiksi perintötekijöidensä ansiosta musikaalisesti lahjakas, mutta ympäristöstä riippuu, pääseekö tämä lahjakkuus esiin. Jos siihen panostetaan, hankitaan soittotunteja jne, niin tämä peritty lahjakkuus näkyy. Toisaalta musikaalisuus voi jäädä huomiotta, jos kasvuympäristö ei ole siitä kiinnostunut.

Täytyy sanoa, ettei tutkimusmatkani internetin ihmemaailmaan lopultakaan tuonut vastausta kysymykseeni, miksi Anneli tuntuu siskolta. Luulen, että suurin syy tuohon tuntemukseen on se, että TIEDÄN meillä olevan yhteisen isän ja toisaalta näen hänessä kyllä ne miellyttävät, sympaattiset persoonallisuudenpiirteet, joita isälläkin oli. Ja se opettajuus, kai sekin on jokin geenijuttu, vai ei? Ai, niin, siskoni äiti oli myös opettaja. Annetaan olla. Pääasia on, että minulla on uusi perheenjäsen.